sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Taitava herra Koiranen!

Noniin. Tämä teksti sisältää paljon puhetta ja vähän tekoja. Oli herra Koirasen suuri päivä. Sen lisäksi että hänestä tuli virallisesti iso poika, hän sai myös uuden ystävän. Päivä alkoi klo8.00 kun Eeva ja Armas nousivat kyytiin ja matka kohti Mansea alkoi.

Einolla oli kaksi rataa, kumpikin Jalosen käsialaa. Ensimmäinen oli kiva, sujuva ja aika helppo mutta jotta elämä ei olisi liian helppoa, se oli pakko sabotoida. Ajattelin kyllä että pussin jälkeinen hyppy pitää antaa hypätä rauhassa, eikä sen takana odottava ansa meitä haittaa koska Eino on niin kiltti ettei se sinne mene. Suunnitelman muutos. Odotetaan että koira tulee pussista ja kun se hyppää huudetaan että varmasti säikähtää ja tiputtaa riman (:

Toinen rata oli kimurantti. Ei vaikea sekään, oikein kiva. Jos tykkää valsseista tai sylkkäreistä. Mutta jos ei pidä kummastakaan (lue ei osaa) niin ihan kamala. Asenne oli että kolmos rima tulee alas valssin takia ja todennäköisesti menee hypystä ennen keppejä ohi koska yritän sylkkäriä joka ei onnistu. Ja lopussa todennäköisesti menee pussin jälkeisestä hypystä ohi koska olen valssin takia myöhässä mutta se ei haittaa koska ollaan jo mokattu ainakin kahdesti.

Jotenkin selvittiin alku puomille saakka, toim huom jo yksi valssi takana ja nollaa pukkaa. Puomin jälkeen putki ja melkein luiskahti väärään päähän mutta koska on hyvin kiltti, korjasi ja edelleen pelastelunollaa pukkasi. Sylkkäri oli ehkä hitusen etujassa, koska pysähty hyvin pieneksi hetkeksi esteen eteen ja käänsi päätä, jos osaisi puhua olisi varmasti kysynyt lukitaanko tämä vai haluatko (taas) muuttaa suunnitelmaa. Jalonen ei tästä kieltoa antanut. Meidän epäilijät olivat tietysti tästä kovin pahoillaan mutta onneksi suuri fanijoukko oli sitä mieltä ettei se olisi kielto ollutkaan, kunhan varmisti onko suunta varmasti oikea. Ihan sama, käsi ei noussut ja tuomarin sana (käsi) on laki, niin ylä kuin alamäessä. Sitten se viimeinen valssi joka onnistui(!!!) mutta kiire tuli silti.Ja siinä se oli. Meidän 3 kuukautta kestänyt taival neitsytmatkasta suureen ja pelottavaan, missä kuulemma isot koirat syövät pieniä koiria alkupalaksi mutta vain jos niillä on nälkä (eli juustohamppareita kannattaa varata jo kisapaikalle) ja kauniille pojille(kin) saatetaan sanoa pahasti.

Pelastamalla pelastettu (Eino) nolla. Koiranen parka. Sen lisäksi että hän yrittää aina parhaansa, hänen pitää vielä ymmärtää että mene ei aina tarkoita että saa mennä tai tässä näin ei aina tarkoita että pitäisi tulla. Mutta koska hän on maailman paras Koiranen, hän teki viimeisen nollansa kakkosissa, nousi kolmosiin, sai ruusukkeen ja palkittiin yhtenä kolmesta turkulaisesta koirakosta Mansessa.

Ennen rataa lupasin Einolle että jos hän tekee nollan, hän saa viedä itsensä haluamansa henkilön kanssa hampurilaiselle. Eino tahtoi tietysti mukaan Armaksen, uuden ystävänsä vaaleanpunaisessa kuplassaan, taistelussa maailman pahuutta vastaan. Ja koska Armas kertoi että hänen kotiorjansa ei ole koskaan vienyt häntä hampurilaiselle, syöttänyt vain jotain kuivia joulutorttuja. Siispä ajoimme paikalliseen ravintolaan jossa kiltti tarjoilija ensinnäkin antoi meille paljon alennusta ja toisekseenkin valmisti kaksi juutohampurilaista ilman suolakurkkua, sinappia tai sipulia.

Sen pituinen se kiva kisapäivä. Nyt me tokoillaan (:

ps. En vielä tässä vaiheessa halua toivoa maailman rauhaa (Eino tekee sitä jo) enkä myöskään kiitä Jumalaa (paitsi iltarukouksessa) mutta olen hirveän ylpeä pienestä pojasta "joka syntynyt on vauhti kallossaan ja bensaa suonissaan.."

1 kommentti: