keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Tiim spirittiä nih!

Mistä tietää että on kevät? No siitä kun alkaa jokavuotinen panikointi joukkuekoirista SM-kisoihin!
Laji kun laji, kaava on sama. Ensin odotetaan pannu kuumana mikä seura anoo kisat itselleen. Sitten joko surkutellaan sitä kun ne ovat niin helvatun kaukana tai iloitaan kun ne kerrankin on lähellä. Seurojen ja yhdistysten palstoilla keskustellaan majoituksista, joukkueista ja mietitään kuka hoitaa, kuka maksaa, kuka pääsee.No sitten tulee se surullisen kuuluisa hetki kun internetin saloista putkahtaa ohjeet joukkueeseen halukkaille eli viimeistään tässä kohtaa tulee myös ajankohtaiseksi tarkistaa oman seuran valintakriteerit, kannattaako edes hakea. Alkaa spekulointi. Ja kiukuttelu. Osa ottaa marttyyrin roolin jo nyt (aikainen lintunen madon nappaa) eikä edes hae joukkueeseen. Osa marttyroi sitten vasta kun ei pääse.

Todennäköisesti omalla koiralla haetaan joukkueeseen kävi miten kävi. Ainakin johonkin joukkueeseen, mielellään kaikkiin mahdollisiin että varmasti pääsee. Haetaan omaan lähiseuraan, rotuyhdistyksen joukkueeseen ja ja ja ja. Sitten muistetaan se kuuluisa edustus velvollisuus. Joku kurja kun on mennyt asettamaan pykälän jossa seuran esteillä harjoittelevan tulee edustaa, jos näin päätetään. Miten moukkamaista.

Sitten onkin jäljellä enää kaksi vaihtoehtoa, sitä joko pääsee tai ei pääse, helppoa. Toiset ovat innoissaan kun tulevat valituiksi, hehkulla lämmittäisi isommankin torpan talvipakkasilla. Mutta nyt on kesä joten palataan siihen. Intoa ei kauaa kestä, lemmikkipalstoilta voi lukea nimettömiä kommentteja nimettömien seurojen nimettömistä ohjaajista nimettömillä -mitäänsaamattomilla koirillaan. Vähemmästäkin sitä pahoittaa mielensä mutta hammasta purren sitä lähdetään edustamaan, paikka kun on saatu. Paitsi, jos kävikin niin kurjasti ettei olisikaan halunnut siihen joukkueeseen, haki vain edustuspakosta ja toivoi salaa tulevansa valituksi siihen toiseen joukkueeseen..kyllä on vaikeaa.

No sitten ne, jotka eivät taaskaan tulleet valituksi aloittavat sen katkeran keskustelun. (Paitsi jos eivät halunneetkaan tulla valituiksi mutta positiivisuus ei kuulu tähän postaukseen.) Johon joukkueeseen päässeet vastaavat samalla mitalla. Puutarhan tuotoksia vedellään nekkuun puolin ja toisin ja joissain tapauksissa mennään niin pitkälle että osoitetaan tai otetaan asioita henkkoht. Puhutaan vääränrotuisista, hitaista tai vanhoista koirista. Otetaan mukaan keskusteluun valintakriteerit ja muutetaan niitä palstoilla itselle edukkaampaan eli parempaan suuntaan. Useista kommenteista, paloista nenässä ja lisäkkeistä otsassa huolimatta, lopputulos on edelleen sama. Kukaan ei ole tehnyt läpimurtoa ja keksinyt päteviä kriteereitä joukkuehakuun. Sääntöjä, jotka tekisivät kaikki onnelliseksi, kaikki saisivat osallistua ja kaikki saisivat tehdä mitä haluavat. Tämä kuuluu Stainer-henkeen, ei tiim spirittiin.

Jos sitten onkin käynyt munkki ja sinne kisoihin pääsee jossain joukkueessa palataan aiheeseen kustannukset. Kuka maksaa ja mitä maksaa ja ennenkaikkea, maksaako naapuriseura edustajilleen enemmän tukia? Viisaimmat, nuo koiramaailman konkarit ovat tietysti varanneet majoituksen ja viptelttapaikan kisapaikalle jo hyvissäajoin. Kaikki kuitenkin pääsevät paikalle, vaikka kävellen tai kimppakyydillä.

Mutta olikin käynyt niin hassusti että tuomari oli tehnyt vaikean radan. Liian tiukka ihanneaika, liian vaikeita kuvioita, liikaa haasteita, liian korkeat hypyt, liikaa ihan kaikkea. Tuomari ei pidä tietyn rotuisista koirista, tuomari haluaa tehdä kiusaa. Tuomarilla on väärät vaatteet tai ruma tukka. Mikäli tuomarista ei keksi virhettä jos epäonnistuu, aina voi käyttää jokerikortin; mitäs valitsivat meidät edustamaan. Jos tulee nolla, tuomari onkin ihan kiva radasta puhumattakaan. Puusilmä tuomari ei kuitenkaan näe kilpakumppanin kontaktivirhettä. Eikä mitään muutakaan. Tyhmä.

Jos joukkue mokaa, eikä mitallia tule, kaikki tietävät miten käy. Paitsi tapaksessa, jossa joukkueen kokoonpano on sellainen että jo etukäteen ollaan voitu päättää ettei se pärjää. Jos joukkue pärjää, yli odotusten ja tilastoja horjuuttaen ollaan toki iloisia seuran menestyksestä. Valitettavasti tuota menestystä ei kukaan enää viiden vuoden päästä muista, sillä kaikki energia menee uusien koirakoiden ja joukkueiden ja sääntöjen ja tuomareiden pohdintaan. Viiden vuoden takainen mitalli on so last season, like 5 minutes ago. Eihän se vääränrotuinen, vanha ja hidas koira ole enää edes hengissä.

Summa summarum. Kaikesta tästä huolimatta SM kilpailut, lajissa kuin lajissa ovat jokavuotinen, iloinen tapahtuma, jonne lajin harrastajat kokoontuvat kannustamaan toisiaan ja moikkaamaan vanhoja tuttuja ympäri maan. Rakkaat rekut ovat tietysti mukana, osallistuivat tai eivät. Katsomossa jännitetään ystävien puolesta ja ollaan aidon iloisia menestyksestä. Omaan koiraan ollaan tyytyväisiä, vähintään yksi asia meni nappiin ja se riittää. Kotimatkalle suunnataan väsyneinä mutta onnellisina, jos ei omasta menestyksestä niin ainakin ystävän tai valmentajan. Foorumit käyvät kuumina hetken, kunnes taas hiljenevät ennen seuraavan vuoden kohokohtia. Näihin sanoihin ja tunnelmiin, peukkuja kaikille kesän tuleviin koitoksiin, myös heille jotka nyt joukkuekisaan liittyen vetivät sen vähän lyhyemmän korren. Ensi vuonna sitten taas uutta matoa koukkuun!

Ystäväni sanoja lainatakseni; Koiraurheilun perimmäinen syy on äärimmäinen ketutus. Joskus kuitenkin onnistumme ja siksi kai tätä lajia harrastamme.



tiistai 8. toukokuuta 2012

Perusasiat kuntoon

Eilen oltiin taas hallilla tai tarkemmin ottaen kentällä. Aivan ihana ilma!

Onni sai aloittaa, vanhan koiran etuoikeus. Aloitettiin idarilla, kaikki jäävät putkeen ja vasta loppuseuruusta palkka. Tosi varman oloinen ja seuruukin kivan tuntusta. Sitten vähän kiusaamista, seuruuta kohti merkkiä, perusasentoja merkillä, välillä siitä seuraamista välillä sai lähteä merkille. Ei menny lankaan, hmpf. Noutoa, luovutuksia ja leikkiä. En päässyt puuttumaan luovutukseen palkattomista toistoista huolimatta.

Einon settiin kuului seuruuta grepissä, tosi hyvä ja aivan ihana ilme!!! Ihan eri tavalla tosissaan kun ohjaajakin on, jännä juttu..harjoiteltiin myös kiertämistä ja siinä se. Rai teki hiukan perusasentoja, seuruuta, toppeja ja lopuksi vielä kontaktit kentällä.

Muistuipa illalla vielä mieleen Christan sanat viikonlopun koulutuksessa; ensin pitää olla perusasiat kunnossa ja vasta sitten voi alkaa kikkailemaan muilla jutuilla. Perusasioiksi C nimesi seuruun, istumisen, maahanmenon, seisomisen ja noudon. Ja siis tottahan tämä on ja hyvin yksinkertainen asia joka meiltä monelta usein unohtuu, lajissa kuin lajissa.

Varsinkin agilityssä tämä näkyy valitettavan selvästi niin kuin ei pitäisi. Ohjaajat opettelevat erikoisia ohjauksia ja puhuvat hienoilla sanoilla jo ennen kuin osaavat nostaa tai laskea käden saati liikkua radalla. Nopeasti googlettamalla löytyy toinen toistaan erikoisempia ohjaus- ja tekniikka kursseja mutta harva järjestää kursseja joissa keskitytään perusasioihin. Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin. Ja tänään harjoittelemaan perusasioita epiksiin koko porukan voimin!

maanantai 7. toukokuuta 2012

Einosta iso poika

Tänään oltiin hallilla yhdessä. Työnjako selvä, Steenperi treenasi agsaa ja me tokoteltiin poikien kanssa.

Eino sai alottaa ja teki hienosti. Päätin että sen lapsuus loppuu nyt ja sen myötä hulvaton kekkulointi ja ärsyttävä tapa juoksennella. Tehtiin siis seuraamista ja sivulletuloja grepissä, niin nameilla kuin pallollakin. Toimi tosi hienosti, ihan eri ilme kun tajusi että nyt tehdään oikeesti töitä. Jatketaan kyllä näillä ehdottomasti. Muutama kapulan heittely, phii kuuluu edelleen kun nostaa kapulan ja tutkimuksen mukaan vain silloin jos kapula on paikallaan kun lähtee. Jos liikkuu edelleen ei ääntä. Mutta miksi näitä teen, en tiedä koska saatiin tähämn Katilta käyttöohjeet. Tyhmä Julia. Tehtiin sitten ihan vaan pitotreeniä. Kalpala pääsi myös vähän aksattamaan. Harkattiin lähtöä ja sitä että jätän 2-3 hypyn taakse (ja ne kaikki matkan varrella olevat esteet hypätään) ja siittä putkeen ja putkesta sama suora takasin niin että irtoo äitistä eteeeeeeeeen. Nää meni nappiin. Samoin kontaktit joita tehtiin ihan vaan hiukan.

Onni teki omassa setissään ohjattua jossa koomaili merkkiä. Tosi ärsyttävä, siihen piti puuttua ja seuraava 5minuuttia sisälsi paljon pienen koiran kiusaamista. Itse merkki tai noudot ei tuottanut ongelmia. Pikkiriikkisen tehtiin myös idaria, seuraamista noin muuten ja loppuun vielä kaukojumppaa.
Ja tunnari, joka sekin Onnimaisesti nappiin. Onni on oma tokokoira, ei siittä mihkään pääse! Onnikin sai tehdä vähän hyppelyä. Tarkemmin sanottuna keppejä ja puomia :)

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Christan koulutus ja Onnille pokaali

Pitkästä aikaa J u l i a n viikonloppu eli MINÄ olin koirien kanssa liesussa ja Santtu vastasi sisäkön hommista :)
Lauantaina oli Christan koulutus. Aika rutiinilla alkaa jo mennä tuo järjestäminen ja vaikutti siltä että kaikki osallistujat olivat tyytyväisiä saamiinsa oppeihin. Meidän koirista osallistui Rai, sillä sen kanssa on eniten ongelmia :) Eino ei osaa mitään eli sillä ei ole ongelmia ja Onnin ongelmiin en jaksa puuttua enää. Mutta siis Rai. Tehtiin liikkeestä pysähtymisiä, ei muuta. Saatiin tähän nyt ihan jees vinkkejä, osaa testattiin jo kurssillakin. Kaukoja olisin halunnut ottaa mutta aika loppui kesken. Pitänee siis ajella vaikka yksärille C:lle jos saisi matkaseuraa..

Sunnuntaina oli Onnin suuri päivä. Korkattiin hakukokeet ja saatiin kerrasta koulari HK1 ykköstuloksella! Hävettää sanoa ääneen mutta ainut mitä ollaan treenattu on itse haku. Tottista ei olla tehty juuri yhtään, ehkä pari kertaa käyty kentällä kevään aikana ottamassa esteet ja ampumassa. Esineitä treenasin pe sen verran että vein hakuporukkaa odotellessa esineen metsään niin että Onni näki ja lähetin hakemaan.Ei ongelmaa, hehee. Hakua itsessään ollaan treenattu ja se on ollut jo pitkään sillä mallilla että olisi voinut mennä kokeeseen, koepaikkaa vaan ei ole saanut mistään :(

Nyt sitten saatiin paikka ja sattuipa vielä niin kivasti että ihan tuosta kotinurkilta. TKK järkkäsi kisat, tuomarit oli mukavia ja asiallisia ja niin oli järjestäjätkin. Tosin taas kyllä muistaa pitkään miksi PK kokeet on pyllystä; ensin alotetaan ennen kukon pierasua ilmottatumisella jonka jälkeen poltellaan tupakkia ja juodaan kahvia eikä minnekään ole kiire. Sitten käydään tekemässä joku tottis/maasto ja taas odotellaan ja taas juodaan vähän kahvia ja rupatellaan ja taas odotellaan. Koko päivä yhtä stanan odottelua, pythyi.

Mutta se koe. Päivä alkoi esineillä meidän osalta. Koetoimitsija ohjasi meidät ja tuomarin ruutuun joka ei sitten ollutkaan siellä missä sen piti vaan ihan toisella puolen Haunista. No sitten sinne ja odottelua. Ja odottelua. Ja sitten tositoimiin. Kiva esineruutu, selkeä näkyvyys takarajalle saakka. Oikeasta kulmasta eka lähetys, hienosti takakulmasta esine ja palautus, 30 pojoa kasassa.

Sitten taas odoteltiin tottikseen. Ja kun lopulta oli meidän vuoro, päästiin ensin paikallaoloon. Tässä ei mitään yllätyksiä. Seuruussa painoi mutta olen tästä enempi kuin tyytyväinen, yleensä kun laamailee ja koomailee puoli seuruuta. Nyt piti kontaktin ja paino, ihan sama vaikka vähän kenotti. Istumisen meni maahan ja estehypyssä kolautti kunnolla mennessä, kiersi sitten takaisin. Muuten perus Onnia, ehkä pientä sikailua taas luovutuksissa mutta hirmu tyytyväinen. Pojoja 83, ihan otti tuomari oikeista kohista pois eikä ollut mitenkään löysä vaikka alokasluokka oli kyseessä. Tykkäsin.

Sitten olikin pitkä odottelu hakuradalle. Ja me oltiin koko päivän viimeset. Alue oli aika kiva, ollaan joskus monta vuotta sitten siellä treenattu mutta siitä ei ollut meille mitään iloa. Suurin osa kisaajista oli järjestävän seuran jäseniä ja maasto tuttu. Koepaikalla puhuttiin yleisesti niistä "normi piiloista" mikä ei nyt meitä auttanut mitenkään :) Mutta, ei se mitään, löydettiin kaksi ukkoa muutenkin, jei! Vasen etukulma tynkäpisto, ihan olin varma että kallion takana olisi ollut ukko muttei uponnut. Oikeale etukulmaan myös tynkä, lähetin sitten vielä vähän matkaa edettyäni uudelleen vas etukulmaan muttei saanut hajua. Sitte tehtiin pari tyhjää ja ilmasu vasemmalta noin puolenvälin paikkeilla. Pari tynkäpistoa ja usko meinas jo loppua kun mietin että tähänkö tämä kiva päivä sitten loppuu kun alkoi takaraja häämöttää. Mutta sieltä se tuli kuin tulikin rullan kanssa ja aikaa jäi vielä ruhtinaallisesti. Ihan siis turhaan panikoin ja hätäilin, olisi ollut aikaa enemmänkin keskittyä kunnon pistoihin. Ilmasut oli upeat, samoin näytöt. Maalimiehiltä erityiskehut päivän parhaiten käyttäytyvästä koirasta samoin kuin tuomarilta kehuja ilmaisusta ja näytöistä, ei niinkään työskelntelystä ;) Pisteet oli 15jotain..työskentelystä sakotti, muuten tuli pelkkiä kehuja.

Lopputulos siis ykköstulos ja HK1 koulari ja pokaali. Luokassa toinen, voitto meni treenikaveri Terhille ja Nomille. Ihan mielettömän hyv mieli. Sen jälkeen kun Onnilla todettiin nivelrikko on kaikki treenit menty sen ehdoilla, samoin kisat. Koko päivän jännitin mahdollisia ontumisia muttei niitä tullut. Palkinnoksi kaikesta työstä saatiin koulari, jos se meidän haku-ura nyt vaikka loppuu tähän. Ikinä kun ei voi tietää mitä jalka kestää ja kuinka kauan. Eikä haittaa vaikka loppuisi. Tähän on hyvä lopettaa, palkkana hyvä mieli. Ja pokaali :)