maanantai 21. tammikuuta 2013

Pääosassa Eino Koiranen

Viikonloppu oli kokonaan täynnä ohjelmaa, Einolle.

Santtu lähti Ainan kanssa mummulaan perjantaina ja oltiin Einon ja Onnin kanssa ihan kolmisin kotona koko vkl. Raisa Petteri edelleen Petellä juoksuhoidossa ja niinkin historiallinen tilanne että allekirjoittaneella vapaata pe-la. Viitsit me ehdittiin vaikka ja mitä!

Perjantaina soitin Tanjalle ja Tiinalle ja kysyin mitä nöyrimmin lupaa saada tulla kuokkimaan hallitreeniin. Pakkasta mukavat -25 mutta se ei lämpimässä hallissa haitannut. Eino ei tehnyt muuta kuin opetteli olemaan. Oltiin siis koko tokoporukan treeniaika katsomon puolella, treenattiin odottamista, paikallaoloa, kaukoja, kapulanpitoa, kontaktia, sivulletuloa, sivulta maahan ja sivulle jne. pieniä namijuttuja isossa häiriössä. Eino oli oikeinkin taitava ja jaksoi keskittyä tekemiseen, oleminen vaatii ehkä vielä vähän harjoitusta ;) Lopuksi saatiin mennä isojen poikien riviin ja tehtiin paikallaolot muun porukan kanssa. Neljän minuutin lopulla tuli pieni kärsimättömyys. Kiitos asianosaisille että saatiin tulla, ens kerralla otetaan pipo mukaan niin voidaan kävellä lenkkikin.

Launataina Koiranen aloitti Turun KV näyttelyllä. Perinteinen luokkavoitto, kiva arvostelu ja SA. Ei edelleenkään sertiä mutta se meni Onnin kasvattajalle ja Päiville eli ei haittaa (: Jaana oli huippu ja esitti Einon, sain ihailla kaunista kompaktia koiraa kehän laidalta. Näyttelystä suoraan ATT:n hallille ja Eva Lacnakovan harjoituksiin.

Historiallinen päivä, meidän eka koulutus ja me selvittiin siitä hienosti. Tykkäsin kovasti ja suosittelen kaikille. Tärkein asia koulutuksesta oli että Eino is extremely fast and great. Sen lisäksi
- muista käyttää samaa käskyä samoissa tilanteissa, älä muuta sitä joka kerta
- muista oma linja liikkeessä
- rytmitys ja ajoitus
- opettele ohjaukset joilla voit pelastaa tilanteen
Suosittelen! Ihan kaikille, ihana ihminen ja järkevä kouluttaja. Selkeitä juttuja, ei mitään ydinfysiikkaa, tyhmäkin tajuaa.

Sunnuntaina palattiin arkeen ja pojat oli kotona 11 tuntia keskenään. Illalla sovittiin lenkki Elinan kanssa ja matkalla ajettiin hallin kautta. Eino sai pikkusen tokoilla. How lame mutta melkein itkin sen seuruuta, ei kukaan koira seuraa niin hyvin! Neljäs koira toden sanoo. Ette usko joten otan videota joku päivä. Ihan pikkusen jääviä seuruun lisäksi ja sitten kontakteja.

Vitsi miten kivaa! Raisa palasi juoksulomaltaan, tuhannet kiitokset Petelle lorton hyvästä hoidosta. Tällä viikolla olisi vielä Tiinan ratatreeni, Santun ratatreeni, Jampan treeni, tokoa ja su kisat! Niin kivaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti