sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Christan koulutus ja Onnille pokaali

Pitkästä aikaa J u l i a n viikonloppu eli MINÄ olin koirien kanssa liesussa ja Santtu vastasi sisäkön hommista :)
Lauantaina oli Christan koulutus. Aika rutiinilla alkaa jo mennä tuo järjestäminen ja vaikutti siltä että kaikki osallistujat olivat tyytyväisiä saamiinsa oppeihin. Meidän koirista osallistui Rai, sillä sen kanssa on eniten ongelmia :) Eino ei osaa mitään eli sillä ei ole ongelmia ja Onnin ongelmiin en jaksa puuttua enää. Mutta siis Rai. Tehtiin liikkeestä pysähtymisiä, ei muuta. Saatiin tähän nyt ihan jees vinkkejä, osaa testattiin jo kurssillakin. Kaukoja olisin halunnut ottaa mutta aika loppui kesken. Pitänee siis ajella vaikka yksärille C:lle jos saisi matkaseuraa..

Sunnuntaina oli Onnin suuri päivä. Korkattiin hakukokeet ja saatiin kerrasta koulari HK1 ykköstuloksella! Hävettää sanoa ääneen mutta ainut mitä ollaan treenattu on itse haku. Tottista ei olla tehty juuri yhtään, ehkä pari kertaa käyty kentällä kevään aikana ottamassa esteet ja ampumassa. Esineitä treenasin pe sen verran että vein hakuporukkaa odotellessa esineen metsään niin että Onni näki ja lähetin hakemaan.Ei ongelmaa, hehee. Hakua itsessään ollaan treenattu ja se on ollut jo pitkään sillä mallilla että olisi voinut mennä kokeeseen, koepaikkaa vaan ei ole saanut mistään :(

Nyt sitten saatiin paikka ja sattuipa vielä niin kivasti että ihan tuosta kotinurkilta. TKK järkkäsi kisat, tuomarit oli mukavia ja asiallisia ja niin oli järjestäjätkin. Tosin taas kyllä muistaa pitkään miksi PK kokeet on pyllystä; ensin alotetaan ennen kukon pierasua ilmottatumisella jonka jälkeen poltellaan tupakkia ja juodaan kahvia eikä minnekään ole kiire. Sitten käydään tekemässä joku tottis/maasto ja taas odotellaan ja taas juodaan vähän kahvia ja rupatellaan ja taas odotellaan. Koko päivä yhtä stanan odottelua, pythyi.

Mutta se koe. Päivä alkoi esineillä meidän osalta. Koetoimitsija ohjasi meidät ja tuomarin ruutuun joka ei sitten ollutkaan siellä missä sen piti vaan ihan toisella puolen Haunista. No sitten sinne ja odottelua. Ja odottelua. Ja sitten tositoimiin. Kiva esineruutu, selkeä näkyvyys takarajalle saakka. Oikeasta kulmasta eka lähetys, hienosti takakulmasta esine ja palautus, 30 pojoa kasassa.

Sitten taas odoteltiin tottikseen. Ja kun lopulta oli meidän vuoro, päästiin ensin paikallaoloon. Tässä ei mitään yllätyksiä. Seuruussa painoi mutta olen tästä enempi kuin tyytyväinen, yleensä kun laamailee ja koomailee puoli seuruuta. Nyt piti kontaktin ja paino, ihan sama vaikka vähän kenotti. Istumisen meni maahan ja estehypyssä kolautti kunnolla mennessä, kiersi sitten takaisin. Muuten perus Onnia, ehkä pientä sikailua taas luovutuksissa mutta hirmu tyytyväinen. Pojoja 83, ihan otti tuomari oikeista kohista pois eikä ollut mitenkään löysä vaikka alokasluokka oli kyseessä. Tykkäsin.

Sitten olikin pitkä odottelu hakuradalle. Ja me oltiin koko päivän viimeset. Alue oli aika kiva, ollaan joskus monta vuotta sitten siellä treenattu mutta siitä ei ollut meille mitään iloa. Suurin osa kisaajista oli järjestävän seuran jäseniä ja maasto tuttu. Koepaikalla puhuttiin yleisesti niistä "normi piiloista" mikä ei nyt meitä auttanut mitenkään :) Mutta, ei se mitään, löydettiin kaksi ukkoa muutenkin, jei! Vasen etukulma tynkäpisto, ihan olin varma että kallion takana olisi ollut ukko muttei uponnut. Oikeale etukulmaan myös tynkä, lähetin sitten vielä vähän matkaa edettyäni uudelleen vas etukulmaan muttei saanut hajua. Sitte tehtiin pari tyhjää ja ilmasu vasemmalta noin puolenvälin paikkeilla. Pari tynkäpistoa ja usko meinas jo loppua kun mietin että tähänkö tämä kiva päivä sitten loppuu kun alkoi takaraja häämöttää. Mutta sieltä se tuli kuin tulikin rullan kanssa ja aikaa jäi vielä ruhtinaallisesti. Ihan siis turhaan panikoin ja hätäilin, olisi ollut aikaa enemmänkin keskittyä kunnon pistoihin. Ilmasut oli upeat, samoin näytöt. Maalimiehiltä erityiskehut päivän parhaiten käyttäytyvästä koirasta samoin kuin tuomarilta kehuja ilmaisusta ja näytöistä, ei niinkään työskelntelystä ;) Pisteet oli 15jotain..työskentelystä sakotti, muuten tuli pelkkiä kehuja.

Lopputulos siis ykköstulos ja HK1 koulari ja pokaali. Luokassa toinen, voitto meni treenikaveri Terhille ja Nomille. Ihan mielettömän hyv mieli. Sen jälkeen kun Onnilla todettiin nivelrikko on kaikki treenit menty sen ehdoilla, samoin kisat. Koko päivän jännitin mahdollisia ontumisia muttei niitä tullut. Palkinnoksi kaikesta työstä saatiin koulari, jos se meidän haku-ura nyt vaikka loppuu tähän. Ikinä kun ei voi tietää mitä jalka kestää ja kuinka kauan. Eikä haittaa vaikka loppuisi. Tähän on hyvä lopettaa, palkkana hyvä mieli. Ja pokaali :)

1 kommentti:

  1. Paljon, paljon Onnea Onnille ja sulle hienosta hookoosta!

    ps. Jos tarvitset matkaseuraa C:n yksärille, niin täältä löytyy innokas pari :)

    VastaaPoista