keskiviikko 1. joulukuuta 2010

KEVÄT!!

Ainakin melkein ja tuntuu ihan lämpimältä kun ulkona on vain -5 viimesen viikon kestäneen -20 sijaan! Sen kunniaksi oltiin koko perhe metsässä, myös Rai pääsi mukaan.
Tämän huikean viikon kohokohdan lisäksi juuri muuta ei olla puuhasteltu. Sunnuntaina tein ristinmerkkejä ja kiitin taivaisiin katsoen etten ilmottanut koiria haun kisoihin..meidän kalenterissa enää att sunnuntaina ja siellä onneksi suht lämmin halli ja tilaa lämmitellä koiraa sisällä ja ennenkaikkea lyhyt matka.

Onni on päässyt tekemään ihan liian vähän, myös omasta mielestään. Sen tärkein tehtävä kuluneen viikon aikana on ollut Rain leikkisetä ja pissattaja, Rai menee ulos kun Onni menee edeltä ja pissaa kun Onnikin pissaa :D Aksaa on päässyt tekemään pari kertaa, lähinnä siis kontakteja ja tänään vielä oikeat treenit kun pakkanen laski.

Rai on edelleen reipas ja pätevä. Päässyt muutaman kerran hallille tekemään pentupuomia ja putkea ja leikkimään Teeman kanssa. Kotitokot sujuu hyvin, ohjelmassa edelleen kahden lelun leikkiä ja noutoja sekä metallilla että puisella. Myös sivulletuloja Christan oppien mukaan ja luoksetuloja tietysti, niin ja kaukoja. Lätkä pitäisi alottaa kun sitä voi sitten käyttää niin monessa paikassa jatkossa. Ulkoilu ykson sujuu kohtalaisesti, hiukan vielä aristaa ääniä yksin, muiden seurassa ei ongelmia. Kävelyt parkkihallissa sujuu hyvin, ei huomiota autojen kyttäilystä tms. Sisällä menee hyvin, kaikki tarpeet tulee 95% ulos, myös öisin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti