tiistai 16. marraskuuta 2010

Hiukan kaikista

Onni pääsi viime viikolla hakuilemaan kahdesti, ihan huippua. Kummatkin treenit meni hyvin, Marialta saatiin hyviä vinkkejä pe joita sitten hyödynnettiin pe ja la ja aika pieni määrä toistoja riitti ehdollistamiseen, jes. Nyt jatketaan näillä koska toimii hyvin ja saadaan niitä haluttuja suoria pistoja ja syvyyttä. Vielä kun ehtis treenata ilmasuja niin hyvä olis..
Pe Onninen pääsi myös tekemään aksatekniikkaa Heidin kanssa. Vkonloppuna ei ollut ohjelmassa lenkkiä kummempaa, tiistaina aksaa ja samalla teemalla varmaan koko loppu viikko.

Hani on päässyt tekemään valitettavan vähän mutta se ei tunnu häntä haittaavan. Hakutreeneissä on saanut tallata aluetta ja hallilla tehdä aksaa.

Ja sitten pikkuinen Rai eli Raivotar. Sunnuntai meni puuhastellessa ja huudeihin tutustuessa. Illalla pääsi virlä ajelulle Hämeenlinnaan ja sieltä maanantaina takaisin. Hyvin oli mennyt reissu kokonaisuudessaan, matkustaminenkin sujunut hiljaisuudessa. Maanantaina piti mennä tekemään jälki mutta vettä satoi sen verran ettei sitten viitsitty lähteä märkään ja pimeään. Sen sijaan ajettiin kauppakeskukseen, jossa ensin kävelyä parkkihallissa vanhusten kanssa ja sen jälkeen yksin. Lopuksi vielä yksin sisällä kauppakeskuksessa ja tutustuminen eläinkauppaan. Reipas pentu.
Tiistaina Raivotar pääsi mukaan hallille, jonne tepasteli kuin vanha tekijä. Pääsi tekemään puomia ja putkea Santun kanssa ja leikkimään tietysti. Naapurikentällä haukkua mutta sekään ei haitannnut, reipas pentu tänäänkin. Hallilta pääsi vielä mukaan kynsihuoltoreissulle. Autoilu sujui taas hyvin, ei pihaustakaan koko matkan aikana.
Hassu pentu, todella reipas ja toimintakykyinen. Ollaan alotettu kontaktitreenit ja naksuttelu, leikitty joka välissä ja kummankin kanssa tekee yhtä hyvin vaikka onkin koitettu että Santtu tekee enemmän. Ulkoilut hoidetaan pääosin yksin, muutaman kerran kävelty puoli korttelia laumassa. Rai kulkee reippaasti myös yksin ollessaan. Onni on nyt ihan ykkönen, saavat olla valvotusti yhdessä ja hyvin Oni hoitaa isoveikan roolia, leikkii pennun kanssa nätisti ja pennun ehdoilla. Kertoo kyllä kun alkaa tahti riittää ja Rai uskoo hyvin. Hani on pari kertaa sanonut Raille mielipiteensä pennuista ja järkevä pentu on ymmärtänyt pysyä poissa vanhan nartun jaloista.
Huomenna luvassa tapaaminen veikan kanssa ja ehkä hiukan lisää putkia. Illalla pääsee vielä mukaan Onnisen aksatreeneihin eli ohjelmaa luvassa pikkukoiralle, jolla sitä virtaa riittää..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti