keskiviikko 27. lokakuuta 2010

BlaaBlaaBlaa

..ja vielä kerran blaa. Viime viikko vierähti loppuun aksan merkeissä, treeneissä ja kisoissa. Tokokoe johon kuvittelin että ollaan marraskuussa menossa olikin vain alo-avo-voi eli se siitä sitten. Joulukuun alkuun on niin pitkä aika että nyt voi taas ihan hyvin lomailla pilkun viilauksesta ;) Joten, me keskitytään aksaan, tarkemmin sanottuna kontakteihin. Miten se voi olla niin vaikeeta. A ok ja keinu hyvä mutta se stanan puomin alastulo. Taas meni vkonlopun kisoissa sertit sivu suun kun Onninen hiippailee ja jumittaa.

Muuten teki vkonlopun kisoissa kyllä hyviä ratoja, edistynyt ihan huimasti ja nollaprosentti alkaa olla kohillaan. La päästiin Hanin kanssa nollakoiriksi ja se oli kyllä hirmu hauskaa pitkästä aikaa, juosta siis! Ja Hani tais olla niitä ainoita radan hyvin suoritaneita eli oltais pärjättykki jos oltais oltu kisassa mukana. Teräsmummo se vaan jaksaa jatkaa, sen todistaa myös nollavoitto mansessa sunnuntaina (Santun kanssa) <3

Tän viikon koirat on Hämeenlinnassa huilimassa. Ohjelmassa ruokaa, lepoa ja lenkkiä. Vkonloppuna palaavat kotiin ja suoraan uuteen kotiin!

1 kommentti:

  1. Mitä ihmettä - jos tuosta sivun reunassa olevasta kalenteristasi lukee, niin olet TSAU:n tokokoetta ajatellut :) ja siellä kyllä on kaikki luokat:

    Tottelevaisuuskoe sunnuntaina 7.11.2010 TSAU:n hallissa.
    Luokat ALO, AVO, VOI, EVL, yhteensä 60 koiraa. Ylituomari Kari Kielo, toisena tuomarina Ilkka Sten.

    Eli älähän siellä nyt hätiköi ja nyt tokoa treenaamaan, se on kivaa! T: Sirpa

    VastaaPoista