tiistai 5. huhtikuuta 2011

Viime viikko

Viime viikolla oltiin tosi reippaita.
Hallilla ma, ti, to ja la vielä pikku treeni ennen su koetta :)

Raikku keksi ma hyppynoudossa räkästä kapulan ennen hyypyä suustaan, ihan kuin ei olisi kyennyt tekemään kahta asiaa yhtä aikaa vaikka ennen on sujunut ihan hyvin. Siinä meni sitten meidän treenifiilis, Maria keksi lopulta yhden hyvän tavan ja näin saatiin Raikku hyppäämään taas kapula suussa. Siinä välissä ehti kolauttaa takajalan esteeseen (yksi lankku) ja oli sitä mieltä että este hyppää kimppuun. Ei silloin kun hypätään poispäin mutta takaisin tullessa..tiistaina jatkettiin Marian idealla ja saatiin oikein hyviä toistoja, kiitos Maria! Raikun toinen viikon teema oli ruudun paikka. Näiden lisäksi toki perus seuruuta ja sivulle ja eteentuloja, luoksetuloa jne. Kotona ollaan tehty pitotreeniä ja kaukoja. Tosi hassu otus pidossa. Onni otti pienenä kapulan mielellään mutta meni tovi saada se pitämään kapulaa ilman mälväämistä. Rain kanssa me painitaan siitä, ottaako kapulan vai ei mutta kun kapula on suussa pitää tiiviisti kiinni juuri niin kauan kuin pyydetään.

Onni teki koko vkon treenit su koetta silmällä pitäen. Pääpaino idarissa ja seuruussa, aika paljon vain liikkeiden osia ja tunnaria ja kaukoja, ne kun on jäänyt vähemmälle treenaamiselle. Kokeessa su Porissa, tuomarina Juha Kurtti :) Lähdettiin oikeastaan vaan Jaanan seuraksi, tavotteena saada seuruu ja idari onnistumaan.
Istuminen 10 (oikeesti hyvä)
Makuu 10 (hyvä, ei perinteistä koomailua vaan piti tosi hyvän kontaktin liikkurists huilimatta, wohoo)
Seuruu 9 (oli pitkästä aikaa parempi ja tuntu aika ajoin hyv'ltä. Pientä keulimista ja sitten sitä ääntä sivuaskelissa jne, en vaan tiedä millä sen sais pois..)
Idari 7 (alko istumisella mutta koska koomaili ja edisti meni maihin. Vasta tän jälkeen tajus mikä liike ja loppu meni tosi hienosti, sekä seuruu että asennot. En vaan tiedä millä ihmeellä ton alun saa kuntoon, blöö)
Luoksetulo 7 (ampu pysäytyksen läpi korvaansa lotkauttamatta, mietin laitanko maahan vain pysäytänkö uudelleen ja päätin että 6v koiran ei anneta sikailla, pysäytin uudelleen ja nyt stoppas, maahan hyvin ja loppu ok. Viddu mikä porsas, ihan perus liike mut ei, pakko olla pölö.)
Ruutu 10 (merkillä sikaili, ennakoi suunnan mistä en korjannut ja harmittaa, ruutuun hyvin, haki loistavasti paikan ja sivulle tulo oli hieno, tähän tyytyväinen)
Loppuliikeet Onninaiseen tapaan eli
Ohjattu 10
Metalli 10
Tunnari 10 (tässä tuomari piti oikein luennon miten oppikirjamaisesti koira liikkeen suorittaa, olis varmaan antanut 11 pistettä jos olisi voinut ja se oli kyllä oikeesti hieno!)
Kaukot 8,5 (pikkunen edistäminen)
Loppupisteet 290 ja kp. Paljon onnistumisia mutta harmittaa edelleen tuo idari, en tiedä mitä sen alun kanssa tehdään että onnistuu. Samoin kuin seuruun ääntely noissa paikallaan liikkumisissa. No, treenataan taas ja kokeillaan uudestaan toukokuussa :)

Onnea vielä Jaanalle ja Doomille, joiden tsemppareiksi kokeeseen lähdettiin. Doomille hienosti toinen evl ykkönen huikein pistein 299,5 (ei menny 300p. rikki;)) ja sijoitus 2.!

Maanantaina oli Onnin fyssari ja kuten jo etukäteen tiedettiin, jumissa on ja pahasti. Tai oli, hyvin saatiin auki ja sai kolme päivää lepoa.

3 kommenttia: