maanantai 10. tammikuuta 2011

Loppuvuosi ja uusivuosi

Tässä on nyt ollut kaikennäköistä muuttujaa ja blogi ollut hiukan hiljaisemmalla elolla. Koitetaan taas päästä päivärytmiin kiinni ja kunnolla treenien pariin!

Joulu sujui hyvin siellä, täällä ja tuolla. Koirat kulki mukana -tietysti- paikasta toiseen ja kaikesta salaa syötetystä ruuasta huolimatta selvittiin ilman ripuleita :D Uusi vuosi vaihtui Hämeenlinnassa, kukaan ei ollut moksiskaan paukuista, valoista tai hajusta. Isot nyt ei sano mitään edellisten vuosien kokemuksella mutta Raikku ulkoili varoiksi kuitenkin yksin. Ei korvaansa lotkauttanut paukkeelle vaikka ulkoiltiin ihan normaalisti koko ilta pahinta pauketta lukuunottamatta.

Joulun ja uudenvuoden välinen viikko vietettiin Hämeenlinnassa. Kovasta flunssasta huolimatta käytiin hallilla melkein joka päivä. Lähinnä agin parissa meni kaikkien koirien treenikuviot mutta pääsivät ne myös tokoilemaan. Hanilla työnalla ruutu, tunnari sujuu hyvin, kaukoja tehdään namilla mutta niiden suhteen aika pessimistinen. Rai tekee noudot hyvin, luoksetulot sujuu, ruutu on kiva ja avo-kaukot näyttää hyviltä. Sivulletuloon ei vielä ole käskyä mutta hyvin hakee ja pysyy. Leikkiminen ei tuota ongelmaa. Onnilla teemana myös ruudun paikka, kaukot ja tunnari. Kaukoissa tökkii nyt jotenkin..niitä pitää tehdä lisää, menee ihan ihme tilaan ja jumittaa :/

Uusi vuosi piti alottaa Hyvinkään kisoilla, kummallakin isolla oli kolme starttia varattuna mutta toisin kävi. Seuraavat kisat sitten maaliskuussa oletettavasti. Ja siihen asti treenataan fiilispohjalta ja sen mitä aikataulu antaa periksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti