maanantai 26. syyskuuta 2011

Ja niin siinä sitten kävi..

..että Onnista tuli TSAUn toko seuramestari vuosimallia 2011. Kaiken rehellisyyden nimissä en sitä olisi koskaan uskonut, taso kun TSAUlla on oikeasti kova ja kisaamassa tittelistä oli tänäkin vuonna monta varmaa hyvätasoista koirakkoa. Onnisen treenikerrat jälleen kerran kahden käden sormilla laskettavissa sitten viime kokeen ja mukaan lähdettiin vaan koska hinku päästä kisaamaan oli kova!

Liikkeet tehtiin omassa järjestyksessään paitsi paikallamakuu oli viimeisenä. Ekana siis istumaan, Onni numerolla 6. ja kakkosryhmän ekana. Istuminen Onnimaisesti, siitä ansaittu 10. Seuraamisessa tuntu oikeesti tosi hyvältä, yleensä kokeessa kerää kierroksia ja loppua kohti alkaa painamaan ja sikailemaan muutenkin. Nyt meni tosi kivasti ei olenkaan oma itsensä siis, tästä 8,5. En vapauttanut välissä ollenkaan koska meillä on idarissa aina koomailuongelma ekalla suoralla. Päätin nyt kokeilla, mitä tapahtuu kun jatketaan seuraamisesta varsinkin kun vire oli hyvä. No, nappiinhan se meni, seuraaminen oli tosi hyvä alusta saakka, asennot hyvät..mutta mitä tekee ohjaaja? Antaa varmuuden vuoksi hiukan tasotusta muille ja lähtee vimpassa käännöksessä väärään suuntaan. Omasta törttöilystä sakotetaan, Onni oli hyvä. Pisteet 7.



Luoksetulossa aika huono stoppi, otti askeleen pysähdyksen jälkeen, makuu ok, mutta sitten suoraan sivulle. Siitähän nyt ei pisteitä mene kun ei tuomari tiedä että tulee eteen mutta itseä ärsytti. Pisteet 8. Luoksetulon jälkeen ruutuun joka luoksetulon lähetyspaikan vieressä. Onnilla luoksetulossa takapalkka (treeneissä) ja kokeessakin ampasee aina liikkeen jälkeen kohti lähtöpaikkaa muutaman metrin, jonka annan sen tehdä että näkee ettei paklkkaa siellä ole. Ekan kerran evl historian aikana meille siitä sanottiin ja tuomari ilmoitti että jos koira vielä irtaantuu ohjaajasta samalla tavalla (5m) niin keltasta korttia tulee kehiin. Evl:ssä kun koiran tulee olla hallinnassa koko suorituksen ajan ja ohjaajan lähellä ;) Ruutu meni nappiin, merkki hyvä, seuraamaantulo hyvä. Tästä ansaittu 10.

Toka osuus on AINA ollut meidän vahvempi osio, ohjattu, metalli ja tunnari on onnin kympin liikkeet mutta tänään toisin. Ohjatussa sai vasemman, lähti kyllä hyvin merkiltä vasemmalle mutta jostain syystä ei nähnyt kapulaa, kaarsi ohi kohti keskikapulaa ja pysäytyksen kautta uus yritys onnistuneesti. Hyvää se että lähti uudestaan vasemmalle vaikka oli keskimmäisen jo lukinnut ja näitä ei ole edes treenattu mutta huonoa se että pisteitä meidän bravuurista vain 5. Metalli ihan pelleilyä, hyppäs ja otti kapulan suuhun, räkäs pois ja toi lopulta vaivalloisesti. Tästä 8. vaikkei olis kyllä ansainnu pisteitä ja teki mieli heittää sillä kapulalla Onnia..

Ihan varma olin että jatkaa pelleilyä loppuun saakka mutta kunnostautui sentään tunnariin jonka teki Onnimaisen täydellisesti, siitä 10. Ja kaukot hyvin, niistä 9. Loppuun vielä paikallaolo, tässä oikeesti hyvä, maahan hyvin ja ylös hyvin, näissä kun tuppaa koomailemaan ja varsinkin maahanmeno on hiiiiiiiiiidaaaaaaaaaaaas..siitä 10.



Lopputulos 273,5/320 sijoitus 1/9 ja seuramestari 2011. Kuvassa koko evl, kaikki TSAUlaisia. Kuvat Sirpa Saari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti