maanantai 20. syyskuuta 2010

Pk painotteista

Viime viikko ja alkanut viikko ollaan käytetty sujuvasti jälkeä, tottista ja esineitä treenaten. Meillä on jälkiongelma, esineongelma ja tottisongelma eli ihan hyvä paketti. Jäljellä janat sujuu vaihtelevasti mutta ne on aina vaan herran haltuun. Osaa kyllä mutta toteutus onkin sitten toinen juttu..vinkkejä viisailta otetaan mielellään vastaan. Itse jälki sujuu taas paremmin mutta sekin on sellasta tuuliajoa, välillä hyvin ja välillä ei. Onnilla vaan ei yksinkertaisesti ole sellasta palavaa halua jäljestää, tekee ohjaajan iloksi, silloin kun tekee. Herää kysymys miksi me harrastetaan jälkeä. Ohjaaja inhoaa rämpiä metsässä pää täynnä hirvikärpäsiä, sukat märkinä ja käyttää vapaa-aikansa odottaessa että jälki vanhenee kaksi tuntia. Ja koira jäljestää koska se nyt tekee mitä käsketään..

Tottis on kamalaa. Rankka pudotus 93 pisteestä sinne alle 80 pisteeseen syö miestä. Seuraaminen ei suju ja näin ollen kaikki jäävätkin plus eteenmeno kamalia. Noudoissa kuumenee niin ettei päästä kapulasta irti. Siinä mulla kahden maan tottelevaisuusvalio. Niin ja ne esineet. Eka koe meni ihan nappiin (30p) ja siitä alko alamäki. Nyt näyttää taas paremmalta mutta välillä menee pelkäksi juoksenteluksi mikä ei ole ollenkaan kivaa, ainakaan jos se pirun koulari jää siitä yhdestä esineestä kiinni.. En tiedä mikä epäonnen pilvi meidän päällä makaa, sais pikkuhiljaa vaihtaa maisemaa. Aina pissii joku osuus ja aina se epäonni on meidän mukana kokeessa. Kiltti jäljennösjumala, ole meidän puolella tulevana vkonloppuna.

Jälkeä ollaan tehty nyt hiukan uudella metodilla, katsotaan tuottaako tulosta. Ainakin treenit on mennyt nyt hyvin, kiitos mieleenpalautettujen Jukka vinkkien vuodelta 2008 :) Joka päivälle jotain, ei vaan jaksa aina päivittää ja analysoida. Yövuorotkin loppu taas hetkeksi..

Eilen oltiin pitkästä aikaa porukalla treeneissä. Terhin kanssa otettiin ensin esineet, Onni ruutuun vikana ja vierailla esineillä. Kolme esinettä nousi neljällä pistolla, hyvin irtoo takarajaan ja tarkistaa. Tää oli kauden eka treeniruutu jossa jonkun muun hajut ja esineet, se ei siis tuota ongelmaa. Esineiltä tottikseen. Onnille hiukan henkilöryhmää ja seuraamista muuten vaan, tokassa pätkässä noutoja, kaikki putkeen ja palkka vasta viimesestä noudosta. Loppuun paikallaolo kunnon häiriössä kun kentälle tuli muitakin plus paukut, ei ongelmaa. Eli jotain hyvää kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti